Saturday, August 28, 2010

Syksyä ilmassa..

.. Valitettavasti, vaikka onhan se ihan kivaakin. Tämä kesä oli vain niin minun mieleinen, että harmittaa sen päättyminen. Järvivedessä uidessa tuntui siltä kuin olisi kylpyammeessa oikonut raajojaan ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta monta, monta päivää. Se on kyllä myönnettävä, että lämpötilat kohosi ajoittain hiukan turhan korkealle monen terveyttä ajatellen.

Joka tapauksessa ihana kesä.


Syksyssä on mukavaa kauniit, aurinkoiset syksypäivät, värikkäät lehdet, puistot, lämpimät kahvi- ja kaakaokupposet kivoissa kahviloissa, syystakit, uudet opiskelukuviot, kengät, laukut, elokuvat, musiikki ja varsinkin keikat. Hyvää bändiä ja eritoten sellaisen bändin livemusisointia ei voita mikään. Ja kerran musiikkiin ja keikkoihin päästiin näin kätevästi varta vasten viriteltyjä aasinsiltoja pitkin, pääsen hehkuttamaan eilistä Hurtsin keikkaa myös tämän kanavan kautta.




Ah.

Olin varsin hyvällä paikalla. En halunnutkaan aivan lavanreunaa hamuilemaan, koska se olisi ollut liian lähellä minulle. En olisi nähnyt yhtä hyvin kaikkea, mitä halusin nähdä ( ;) ). En kuitenkaan ollut kaukana lavasta, koska sen ja minun välissäni oli vain yksi ihminen ja puolet toisesta. Joten täydellinen sijainti, voisin niin kehaista. Bändi soitti hyvin ja koostui ihan liian komeasta miesvarustuksesta. Ei riitä, että kaikki muukin toimi vaan kirsikkana kakun päällä oli paljon tarjolla hyviä kasvonpiirteitä, tyylikästä pukeutumista, "kuulia" käytöstä ja hymynkareita suunpielissä. Olivat ilmeisesti hyvin tyytyväisiä lämpimään vastaanottoon Suomessa. Kovasti on duon ja poppoon keula twiittaillut kauniista suomalaisnaisista, että en tiedä, kuka sai varastettua Hutchcraftin sydämen. Toivottavasti joku sellainen, joka saisi houkuteltua bändin mahd. nopeasti takaisin. Ja tällä kertaa pidemmällä ajalla. Reilu puolituntinen keikka on ihan liian vähän. Sitä pääsi kunnolla vauhtiin ja miekkoset vilkuttelivat lavalta pois. Silti jäi kyllä mielettömän hyvä mieli ja tunnelma keikasta ja vieläkin yllätän itseni hyräilemästä ja joskus puhtaasti laulamasta "love grows cold, blood, tears and gold.."



2 comments:

  1. Nyt vähän harmittaa etten lähtenyt tuonne ! :/

    ReplyDelete
  2. Oli kyllä kaikessa lyhykäisyydessäänkin kuulemisen ja näkemisen arvoinen juttu. ;) Mutta varmasti vielä joskus tännekin palaavat, sen verran onnistunut ilta oli.

    ReplyDelete